tiistai 31. joulukuuta 2019

Uudenvuoden perunasalaatti


En ole mikään suuri perunasalaatin ystävä, mutta kun nyt vietetään uutta vuotta miehen kanssa kahdestaan ja ruokaa on syöty riittämiin joulun aikana, ajattelin tehdä perunasalaatin. Perunasalaatti ei mitään ihmeellistä ohjetta kaipaa, mutta tässä tulee kuitenkin tänään tekemäni salaatin ohje.
  • 5 kiinteää perunaa, kuori ja pilko sopiviksi paloiksi
  • sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl kurkkusalaattia
  • 4 venäläistä suolakurkkua kuutioina(tässä olen ehdoton, ei mitään maustekurkkuja vaan venäläiseen tapaan maitohappokäytettyjä suolakurkkuja)
  • 1 dl kevytmajoneesia
  • 1,5 dl kevytsmetanaa
  • ripaus mustapippuria
Keitä perunat napakoiksi ja anna jäähtyä. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki aineet ja laita jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi. Tarjoa vaikka paistetun lohen tai vaikka nakkien kera.

maanantai 30. joulukuuta 2019

Pähkinäpullat ja sininen pyttis


Tähän ohjeeseen voit käyttää mitä tahansa pähkinöitä (oiva tilaisuus käyttää mahdolliset joulun ylijäämät). Perunoiden ei tarvitse olla sinisiä, voit käyttää mitä tahansa perunoita. Olin ostanut jouluksi sinisiä ja ne jäivät käyttämättä, joten pääsivät nyt sitten tähän ruokaan.
  • 1 sipuli silppuna
  • 1solovalkosipuli silppuna
  • 4 dl raastettua selleriä, purista kuivaksi
  • 1 kesäkurpitsa raasteena, purista mahdollisimman kuivaksi
  • 3 dl silputtua pähkinää (meillä pecan pähkinöitä, jotka murskasin kevyesti puukaulimella)
  • 1 dl ruiskorppujauhoja
  • 1 muna
  • 1 rkl dijonsinappia
  • muskottia
  • mustapippuria
  • sormisuolaa
  • 3 rkl paahdettua sesamöljyä
Laita sipuli, valkosipuli, selleri ja kesäkurpitsa uunipellille, pirskota rkl öljyä ja tl sormisuolaa päälle. Paista 200 asteessa 40 minuuttia, sekoita puolivälissä ja anna sitten jäähtyä. Sekoita kaikki aineet paitsi öljy ja laita jääkaappiin tunniksi. Muotoile pulliksi. Voitele lopulla öljyllä. Paista pullia 200 asteessa n. 20 min tai kunnes ovat kauniin värisiä.
  •  perunoita kuorittuna ja viipaloituna
  • 1 punasipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • vihreää chiliä silppuna
  • 2 rkl voita
Keitä perunat, valuta ja anna jäähtyä. Sulata voi paistinpannulla. Lisää sipuli ja valkosipuli ja paista, kunnes vähän pehmenevät. Lisää perunat ja paista, kunnes saavat vähän väriä.
  • kevytsmetanaa
  • hunajaa
Sekoita keskenään.

Tarjoa pullat ja pyttis hunajasmetana kera.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Joulun jälkeinen kiusaus


Kuten varmaan yli puolet suomalaisista, olin taas kerran yliarvoinut sen, mitä kaikkea haluamme ja voimme syödä joulunpyhinä. Meiltä ei jää yli kinkkua, koska ostamme vain pienen määrän leikkeleitä, mutta kasviksia ja lohta yleensä varaan vähän isommallekin joukkueelle. En ymmärrä, miksi ylipäätään ostin perunoita, yhtä ainoaa ei joulunpyhinä syöty...lohet syötiin mustan leivän kera ja leikkeleet lanttulaatikon kanssa.

Tähän kiusaukseen voisi laittaa mitä tahansa, kunhan laitat perunaa, sipulia, valkosipulia, kermaa, juustoa ja korppujauhoja. Muut aineet voit valita sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Näin yhden ohjeen, jossa oli aurinkokuivattuja tomaatteja. Laitoin kuitenkin tähän nuo sienet ja ruusukaalit, ne kun eivät säily yhtä pitkään kuin säilötyt tomaatit. Portobellosienet sopivat tähän ruokaan erinomaisesti!
  • perunaa (siikliä meillä) kuorittuna ja suikaloituna
  • ruusukaalia kannat poistettuna ja puolitettuna
  • sipuli suikaleina
  • solovalkosipuli silppuna
  • 2 isoa portobellosientä silppuna
  • oliiviöljyä
  • tl timjamia
  • prk kuohukermaa
  • graavilohta silppuna
  • mustapippuria
  • suolaa (jos tarvitsee, riippuu graavilohen määrästä)
  • kourallinen juustoraastetta
  • ruiskorppujauhoja
  • voita nokareina
Esikypsennä perunasuikaleita ja ruusukaaleja mikrossa 5 min (sekoita kerran) tai varaa pidempi aika paistamiseen. Paista sipulia, valkosipulia ja sieniä täydellä teholla öljyssä, kunnes vähän pehmenevät. Lisää lohi ja mausteet ja sekoita. Sekoita lohisipuliseos perunakaaliseokseen. Kaada päälle kuohukerma. Laita pinnalle juustoraaste ja sen päälle kerros korppujauhoja. Levitä voi nokareina pinnalle ja paista 175 asteessa 40 min tai kunnes perunat ovat tikulla koetettaessa kypsiä. Laita tarvittaessa paistamisen loppuvaiheessa vuoan päälle folio, jos näyttää, että pinta palaa.

tiistai 24. joulukuuta 2019

Graavilohileivät


Olemme jo vuosia syöneet jouluna jouluruokia useaan otteeseen pitkin päivää, sen sijaan, että istuisimme monta tuntia pöydässä ja ahtaisimme kaiken kerralla. Joskus tarjoan näin päiväpalaksi keittoa tai salaattia, tänä vuonna päädyin leipiin.

  • mustaa leipää viipaleina
  • 1/2 avocado / leivänpala
  • limemehua
  • graavilohta
  • tilliä
  • murskattua rosepippuria
Muhenna avocadot ja levitä leiville. Pirskota päälle vähän limemehua. Ripota pinnalle saksittua tilliä ja rosepippuria
 Me nautimme leivät raikkaan piimän kera, mutta kivennäisvesi, olut tai kuohuviini kävisi tietysti myös.

Maukasta joulua!

maanantai 23. joulukuuta 2019

Lanttulaatikko itämaisin maustein


Tavallinen lanttulaatikko on hyvää, mutta välillä voi kokeilla siihen uusia makuja. Itämaiset mausteet toimivat loistavasti lantun kanssa.

  • 2 kg lanttua kuorittuna ja paloiteltuna
  • kanelitanko
  • vaniljatanko
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • pala inkivääriä silppuna
  • 1 punainen chili silppuna
  • 2 rkl sesamöljyä
  • 1 dl osterikastiketta
  • suolaa, siirappia
  • 50 g voita
  • muutama rkl ruiskorppujauhoja
Kiehauta vettä, mausta suolalla ja lisää lantut, kaneli ja vanilja. Keitä 10 min ja poista vaniljatanko. Jatka keittämistä n. 30 min tai kunnes lanttu on kypsää. Poista kanelitanko. Kuullota sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri öljyssä. Lisää lanttuihin sipuliseos ja osterikastike ja painele perunasurvimella muhennokseksi. Maista ja lisää siirappia/suolaa, jos tarvitsee.
Kaada uunivuokaan ja ripota päälle korppujauhot. Laita voi nokareina pinnalle. Paista 175 asteessa 1-2 tuntia.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Taatelikakku


Tänään on ruoaksi eilisestä munakoisomuhennoksesta tehtyä spagettia. Spagettiin tulee munakoisomuhennoksen lisäksi mustia oliiveja ja parmesanraastetta, eli ihan hirveästi ei vaadita tekemistä. Koska ruoka on näin helppo, ajattelin tehdä jouluksi viikunakakun. Laitoin tähän kakkuun desilitran punaviinimarjahyytelöä, koska minulla oli sitä jääkaapissa. Vähensin vettä desilitran ja sokeria 0,5 dl alla olevasta ohjeesta. Eli jos sinulla on jouluruokien tiellä vajaita hillopurkkeja, voit tehdä saman. Muussa tapauksessa noudata ohjetta sellaisenaan.
  • 200 g pussi pehmeitä kivettömiä taateleita, leikkaa saksilla puolikkaiksi (voit tietysti tehdä veitselläkin, mutta itse käytän saksia: kaada taatelit kattilan pohjalle ja saksi rikki, onnistuu kätevästi käsiä sotkematta)
  • vaniljatanko
  • 2 dl vettä
  • 2 dl sokeria
Kiehauta ja anna hautua, kunnes taatelit ovat pehmeitä ja alkavat hajota. (Lisää hillo). Anna jäähtyä.
  • 2 dl juoksevaa leivontamargariinia
  • 1 muna
  • 3,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • vuokaan margariinia ja korppujauhoja
Poista vaniljatanko taateliseoksesta. Lisää muna ja margariini ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 40-50 min. Kokeile tikulla, kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. HUOM! älä paista liian kuivaksi. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista lautaselle.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Pitkään haudutettu munakoisopata ja punakaalicoleslaw


Tämän reseptin inspiraatio on jostain ruotsalaisesta keittokirjasta. Siinä ruoka tehtiin uunissa ja haudutettiin pari tuntia kannen alla. Minulla ei ole kannellista uunivuokaa, joten tein tämän hellalla. Puolet aineistakin on vaihdettu, joten tuskin tunnistat alkuperäistä ohjetta, jos joskus satut siihen törmäämään. Joka tapauksessa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
  • iso munakoiso kuutioina
  • 1 fenkoli silppuna
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  •  chiliä silppuna
  • 1 kanelitanko
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl savupaprikajauhetta
  • 1 tl korianterijauhetta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • mustapippuria
  • 2 dl vettä
  • prk kirsikkatomaatteja liemineen (säilyke)
  • prk valkoisia papuja valutettuna
  • 2 tl hunajaa
Laita kaikki aineet paitsi pavut ja hunaja isoon kattilaan. Kiehauta. Anna sen jälkeen hautua miedolla lämmöllä välillä sekoitellen 1-1,5 tuntia tai kunnes munakoiso on täysin pehmeää ja vähän hajoaa. Lisää pavut ja sekoita lämpimäksi. Lisää lopuksi hunaja. 

Coleslaw:
  • pala punakaalia suikaleina
  • 1dl turkkilaista jugurttia
  • 0,5 dl majoneesia
  • 1 tl dijonsinappia
Sekoita punakaali, jugurtti, majoneesi ja sinappi ja laita jääkaappiin maustumaan padan valmistamisen ajaksi.

Tarjoa munakoisopata coleslawn ja hyvän leivän kera.

torstai 19. joulukuuta 2019

Punainen (thai)bataatticurry


Taasko se tekee currya, voisi joku kysyä. No, jokainen curry on erilainen. Ja voit jokaista curryohjetta helposti muokata haluamaksesi, melkein kaikki ainekset ovat vaihdettavissa. Tähän curryyn voit papujen tilalle (tai niiden lisäksi) lisätä lohta (lisää raakana samalla kuin herkkusienet), paistettua kanaa tai vaikka tofua. Kasvikset voit vaihtaa niihin, joista eniten pidät. Tärkeää on paistaa kaikki täydellä teholla eli ei mitään pitkiä haudutteluja, joilla kasvikset muuttuvat lötköiksi. Kasvisten pitää olla napakan rouskuvia!

Curryja tehdessä kaikki kasvikset ja muut ainekset kannattaa käsitellä valmiiksi työpöydälle ennen paistamisen aloittamista. Kun paistetaan kuumalla pannulla, ainekset palavat nopeasti ja siksi ei ole aikaa ryhtyä leikkelemään kasviksia tai kaivelemaan jääkaappia paiston aikana.

Tämän kanssa voisi tarjota riisiä tai paistettuja nuudeleita (keitä nuudelit ja paista niitä sitten hetki rkl sesamöljyssä, lisää 1-2 kananmunaa ja sekoittele, kunnes muna hyytyy). Meitä oli vain kaksi syöjää, joten jätin lisukkeet pois.
  • 2 rkl sesamöljyä
  • rkl punaista thai currytahnaa
  • rkl inkivääritahnaa (minulla sattui olemaan tätä jääkaapissa, tuore inkivääri käy yhtä hyvin eli kuori ja silppua)
  • 3 limen lehteä (voit jättää pois ja lisätä sen sijaan pari rkl limemehua samalla, kun lisäät kookosmaidon)
  • 1 kurkuma silppuna
  • 1 parsakaali kukintoina ja kukinnot viipaloituna ohuiksi viipaleiksi
  • 1 bataatti kuorittuna ja suikaloituna
  • 1 sipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • muutama herkkusieni viipaleina
  • pieni prk kookosmaitoa
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 2 tl hunajaa
  • prk isoja valkoisia papuja valutettuna
  • tuoretta persiljaa silppuna (laitoin persiljaa, koska minulla oli puolikas prk jäänyt yli aikaisemmasta ruoanlaitosta, korianteri olisi vielä parempaa tai thaibasilika)
  • punaista chiliä silppuna
Kuumenna öljy wokissa. Lisää tahnat, lime ja kurkuma ja paista hetki. Anna wokin kuumentua täydelle teholle. Lisää parsakaali, bataatti, sipuli ja valkosipuli ja paista sekoitellen, kunnes bataatti ja parsa ovat viittä vaille kypsiä. Lisää herkkusienet ja paista vielä hetki. Lisää kookosmaito, pavut, kalakastike ja hunaja ja sekoita lämpimäksi. Lisää valmiiseen ruokaan yrtit ja chili.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Maa-artisokkagratiini


Minä laitoin gratiiniin mukaan lohta. Jos haluat pelkän kasvisversion, vaihda lohen tilalle isot valkoiset pavut ja sekoita marinadin ainekset smetanaan. Tai käytä marinadi kanalle ja paista öljyssä ja tarjoa gratiini vierellä.
  • 500 g maa-artisokkia kuorittuna ja n. 2 mm viipaleina
  • 1,5 dl kevytsmetanaa
  • 1 dl rasvatonta maitoa
  • pussi sahramia
  • 1/2 tl suolaa
  • dl ruiskorppujauhoja
  • 2 dl manchegoraastetta (tai jotain muuta juustoa)
  • 2 rkl sesamöljyä (tai oliiviöljyä)
  • 1/2 prk persiljaa silppuna
  • 300 g lohta + 1tl mustia ja 1tl valkoisia sesaminsiemeniä+rkl balsamico valkoviinietikkaa+suolaa+rkl hunajaa
Laita lohi maustumaan jääkaappiin pariksi tunniksi. Laita maa-artisokkaviipaleet 2 minuutiksi mikroon täydellä teholla (jos et tee tätä, lisää uunissa paistoaikaa n. +10 min). Sekoita smetana, maito, sahrami ja suola. Sekoita lohi, smetanaseos ja esikuumennetut maa-artisokat. Sekoita keskenään korppujauhot, juustoraaste, öljy ja persilja ja levitä maa-artisokkaseoksen päälle. Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunnes maa-artisokat ovat tikulla koetettaessa pehmeitä.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Maapähkinäspagetti


Tänään meillä oli tapetointipäivän pikapastaa. Tämä on erittäin helppo ja herkullinen ruoka! Ohje on kahdelle. Itse käytän melkein aina täysjyväpastaa ja parhaana niistä pidän spagettia. Voit tietysti tarjota kastikkeen minkä tahansa muunkin pastan kanssa. Annos on aika ruokaisa, mutta voit halutessasi lisätä kastikkeeseen tietysti vaikka kikherneitä, paistettua lohta tai kanaa.
  • keitettyä täysjyväspagettia
  • 1 parsakaali kukintoina, kypsennettynä
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • 2 punaista chiliä silppuna
  • rkl kookosöljyä (tai jotain muuta öljyä)
  • 1/2 dl maapähkinävoita
  • 2 rkl hoisinkastiketta
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • dl vettä
  • silputtua persiljaa
Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili pehmeäksi öljyssä. Lisää maapähkinävoi, vesi, tomaatti ja hoisin ja kiehauta. Lisää vettä, jos kastike on liian paksua. Sekoita kaikki aineet ja tarjoa. 

maanantai 16. joulukuuta 2019

Paistetut silakat, selleriranskalaiset ja limemajoneesi


En ole pitkään aikaan syönyt silakoita. Niitä oli tänään kaupassa, joten ostin pussillisen. Osittain tämä heräteostos varmaan johtuu siitä, että luin eilen uutta Mikko Takalan ja Sami Rekolan tekemää kirjaa "Voileipä" ja siinä oli puhetta, että suomalaiset syövät nykyään huomattavasti vähemmän silakkaa kuin aikaisemmin, vaikka silakka on jo päässyt myrkyllisestä maineestaan. Sivuhuomautuksena: suosittelen hankkimaan tämän kirjan, on aivan loistava leipäkirja! Niin tai näin, ostin siis silakoita heräteostoksina. Kokonaisen sellerin olin ostanut jo jonkin aikaa sitten ja alkoi tuntua, että jotain on siitäkin tehtävä ja äkkiä. Lähdin kauppaan ostamaan sellerille lohta kaveriksi ja tulin takaisin näiden silakoiden kanssa.

Äitini ohjeen mukaisesti jauhotan silakat (ja muikut) pakastepussissa. Eli ruisjauhot ja suola laitetaan pussiin, kalat perään, pussin suu kiinni ja sitten hölskytellään. Kalat jauhottuvat joka puolelta käsiä sotkematta. Toki voit laittaa jauhot lautaselle ja kieritellä kalat siinä, mutta tämä pussikonsti on huomattavasti helpompi, nopeampi ja siistimpi. Ei kylläkään kovin ekologinen, kun tulee käytettyä yksi pakastepussi turhaan...
  •  100-150 g silakkafileitä / syöjä
  •  ruisjauhoja ja suolaa
  •  voita ja oliiviöljyä paistamiseen
  •  1 selleri kuorittuna ja leikattuna "ranskalaisiksi"
  •  pari perunaa leikattuna ranskalaisiksi (voit jättää poiskin, minulla oli 5 perunaa puikulaperunapussin pohjalla ja käytin ne tässä samalla)
  •  2 rkl paahteista sesamöljyä (voit käyttää jotain neutraalia öljyäkin, mutta sesam korostaa sellerin herkullista pähkinäisyyttä)
  •  ripaus sormisuolaa
  •  dl majoneesia + dl kevytsmetanaa (tai ranskankermaa) + 1 limen mehu + rkl chilikastiketta (säätele majoneesin määrää sen perusteella, paljonko on syöjiä, tämä satsi on noin neljälle hengelle; chilin voit galutessasi jättää poiskin)
Laita selleritikut ja perunat kulhoon, lisää öljy ja sekoita hyvin. Laita leivinpaperille ja ripota sormisuolaa pinnalle. Paista 200 asteessa, kunnes ovat kypsiä ja saavat vähän väriä (30-40 min), sekoita välillä. Jauhota silakat ja paista voiöljyssä (kumpaakin saman verran) kauniin värisiksi. Sekoita majoneesi, smetana, lime ja chilikastike keskenään. Ja sitten vaan nautiskele!

lauantai 14. joulukuuta 2019

Kanaa ja kukkakaalia banaanikastikkeessa

Meillä tykätään voimakkaista mauista, jos haluat vähemmän maustettua, jätä chili pois ja vaihda chorizo pekoniin.
  • 400 g broilerin fileitä saksittuna suupaloiksi
  • 1rkl hunajaa
  • 1 rkl balsamico valkoviinietikkaa
  • valkosipulia silppuna
  • 1 rkl soijakastiketta
Sekoita ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • 1 rkl currya
  • 1rkl maapähkinävoita
  • 1 prk 4 % paksua "kermaa"
  • 1 dl vettä
  • 1 banaani muussattuna
  • suolaa ja mustapippuria
Kuullota kasvikset ja chili öljyssä. Lisää maapähkinävoi, kerma ja vesi ja hauduta viitisen minuuttia. Lisää banaani ja mausta.
  •  1 kukkakaali kukintoina, kypsennettynä (mikro/keitä)
  •  1 rkl öljyä
  •  50 g chorizoviipaleita silppuna
  • 3 dl keitettyä jasminriisiä
  • persiljaa
Paista kana marinadeineen ja chorizo öljyssä, kunnes kana on kypsää. Sekoita kana, kukkakaali ja riisi keskenään. Kaada uunivuokaan ja kaada päälle banaanikastike. Paista 200 asteessa noin 30 min. Silppua persiljaa pinnalle ja tarjoa

torstai 12. joulukuuta 2019

Lohi-kukkakaalicurry


Jos haluat oikaista tämän teossa, voit käyttää lohen marinadissa oheisen ohjeen sijasta 2 rkl punaista currytahnaa + 2 rkl öljyä. Ihan yhtä hyvää ei tule siten, mutta syötävää kuitenkin :)
  • 500 g lohta, poista nahka ja kuutioi
  • 2 rkl garam masalaa
  • 1 tl currya
  • 1 tl kurkumaa
  • 2 tl savupaprikajauhetta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl chilikastiketta
  • 2 rkl sesamöljyä
Sekoita ja anna maustua jääkaapissa yön yli
  • 1 sipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • pala inkivääriä silppuna
  • chiliä silppuna
  • rkl sesamöljyä
  • 2 dl paksua maustamatonta jugurttia
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 dl vettä
  • kukkakaali kukintoina, kypsennettynä
  • jasminriisiä keitettynä
  • tuoretta korianteria silppuna
Paista sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä öljyssä, kunnes saavat vähän väriä. Lisää jugurtti, vesi ja tomaattipyre. Kiehauta. Hauduta miedolla lämmöllä 5 min. Lisää lohi ja jatka haudutusta välillä varovasti sekoitellen, kunnes kala on kypsää. Lisää kukkakaali ja sekoita. Tarjoa riisin ja tuoreen korianterin kera.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Munakoisolasagne


Kaiken maailman lasagnet ovat suurta herkkuani. Kasvislasagne on erittäin ruokaisaa, kun tomaattikastikkeeseen lisää linssejä. Tällä kertaa käytin valmiiksi keitettyjä ruskeita linssejä. Yhtä hyvin kastikkeeseen olisi voinut laittaa heti keittämisen alkuvaiheessa dl punaisia linssejä, ne kypsyvät noin 25 minuutissa. Jos käytät keittämättömiä linssejä, lisää ruokaan +1 tomaattimurskapurkillinen vettä (ja lisää tarvittaessa).
  • 800 g munakoisoa kuutioituna
  • sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2prk tomaattimurskaa
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • 1 prk tomaattimurskapurkki vettä
  • 1 tl timjamia
  • 1rkl balsamico viinietikkaa
  • prk ruskeita linssejä liemineen
  • 1dl mustia kalamataoliiveja
  • rkl kapriksia
  • rkl hunajaa
  • ripaus mustapippuria
  • 2 dl rasvatonta maitoa
  • 100g maustamatonta tuorejuustoa
  • ripaus muskottipähkinää
  • 2 dl juustoraastetta (esim. cheddar tai gruyere)
  • täysjyvälasagnelevyjä (esikypsennä 2 min kiehuvassa vedessä)
Paista munakoisoa, sipulia, chiliä ja valkosipulia öljyssä sekoitellen, kunnes vähän pehmenevät (n. 8 min). Lisää timjami, tomaattimurska ja pyre ja balsamico ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää linssit ja keitä 5 minuuttia tai kunnes munakoisot ovat aivan pehmeitä. Lisää oliivit, kaprikset, hunaja ja mustapippuri. Kuumenna maito ja vatkaa sekaan tuorejuusto ja muskottipähkinä.

Kokoa lasagne: laita vuokaan pohjalle tomaattikastiketta, päälle kerros lasagnelevyjä, sitten tomaattikastiketta ja pari rkl tuorejuustoseosta ja taas kerros lasagnea. Toista, kunnes sinulle jää päällimmäiseksi kerros lasagnea ja sen päälle tuorejuustokerros. Ripota pinnalle juustoraaste ja paista 200 asteisessa uunissa 30 min.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Bataattipihvit ja sienisalaattia


Minä kypsensin bataatit kokonaisena mikrossa (tein muutaman viillon pintaan ja kääntelin välillä). Jos sinulla ei ole mikroa, kuori ja lohko bataatti, lisää 2 rkl öljyä ja kypsennä uunissa. Käytin valmista sienisalaattia, koska en säilönyt suolasieniä. Jos olet onnellinen suolasienien omistaja, tee sienisalaatti itse. Ohjeen inspiraatio löytyi Maku-lehdestä.
  •  1 kg bataattia kypsennettynä ja vähän jäähtyneenä
  •  1 rkl soijakastiketta
  •  2 munaa
  •  2 dl juustoraastetta/muruja (meillä alpzilrel + sinihomejuusto, koska niitä oli pikkupalat jääkaapissa, mutta mikä vaan hyvä juusto käy)
  •  1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
  •  ripaus mustapippuria
  •  1 rkl oliiviöljyä
Muussaa bataatti ja sekoita kaikki aineet keskenään. Nosta leivinpaperille lusikalla nokareita uunipellille ja paina vähän kasaan (jauhota lasta, jos tarttuu kiinni). Paista 200 asteessa 15 min.
  •  punasipulia suikaleina
  •  kourallinen pecan pähkinöitä
  •  solovalkosipuli silppuna
  •  1 rkl oliiviöljyä
  •  1 rkl balsamico viinietikkaa.
  •  valmista metsäsienisalaattia
  •  prk lehtipersiljaa silppuna
Paista sipuli, pähkinät ja valkosipuli öljyssä, kunnes sipuli karamelisoituu. Anna jäähtyä. Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoa bataattipihvien kera.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Paranneltu clubsandwitch


Joku voisi väittää, että clubia ei tarvitse parannella, mutta silläkin uhalla parantelin ja tuloksena oli tämä makean suolainen herkku. Kanaa ei välttämättä tarvitse marinoida tai voit valita valmiiksi marinoidun tuotteen, mutta laita ruokaan kuitenkin tl murskattuja rosepippureita. Leiväksi valitsin ohueksi viipaloidut Vaasan taika monivilja ohut paahtoleivät. Mikä tahansa leipä tietysti käy, kunhan se mahtuu leivänpaahtimeen.
  • 400 g kanafileitä
  • 1/2 dl kuivaa sherryä (voit jättää poiskin, käytin tämän, kun oli jo jonkun aikaa ollut jääkaapissa)
  • 1 rkl chilikastiketta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • tl rosepippuria murskattuna
  • 2 tl hunajaa
Sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli 
  • 2 paahdettua leipäpalaa / syöjä
  • 2 siivua pekonia / syöjä
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • rapeaa salaattia
  • siivutettua tomaattia
  • 1/2 avocadoa / syöjä
  • muutama pala mangoa (säilyke) / syöjä
  • suikaloitua punasipulia
  • punaista chiliä viipaleina
  • 1/2 dl majoneesia/syöjä
  • 1/2 tl currya/syöjä
Paista kanaviipaleet marinadeineen punasipulin kanssa öljyssä, kunnes ovat kypsiä. Pidä lämpimänä. Paista pekonit öljyssä ja valuta talouspaperin päällä. Sekoita curry ja majoneesi keskenään

Kokoa leivät: levitä molempiin leipäpaloihin majoneesia. Laita toisen leivän päälle kanaa ja sipulia, salaattia, tomaattia, avocadoa, mangoa, chiliä ja pekonia. Paina toinen leipä komeuden päälle ja nauti kuohuviinin kera.

torstai 5. joulukuuta 2019

Chorizo-punakaalipiirakka


Jääkaapin perukoilla on lojunut viime viikolta ylijäänyt pala punakaalia. Onneksi tähän aikaan vuodesta punakaalireseptejä on runsaasti. Nappasin tähän piiraaseen idean Yhteishyvän salamisipsipunakaalipiirakan ohjeesta. Vaihdoin salamin chorizoon ja muutenkin vähän muuntelin ohjetta. Alkuperäinen ohje löytyy S-ryhmän liikkeissä joulukuun ajan jaossa olevista reseptilehtisistä ja varmasti netistä löytyy myös. Mutta tämä on siis oma viritykseni.
  •  2 dl täysjyvävehnäjauhoja
  •  1 dl ruisjauhoja
  •  1/2 dl hyvää oliiviöljyä
  •  1 dl vettä
Sekoita nopeasti taikinaksi ja laita ulos tai jääkaappiin tunniksi. 
  •  pala punakaalia suikaleina
  •  sipuli suikaleina
  •  solovalkosipuli silppuna
  •  1 punainen chili silppuna
  •  2 rkl oliiviöljyä
  •  1 dl vettä
  •  1/2 dl balsamico viinietikkaa
  •  1 rkl soijakastiketta
  •  1 tl timjamia
  •  2 tl hunajaa
  •  suolaa
  •  ripaus mustapippuria
  •  1 dl kevytsmetanaa
  •  50 g chorizosiivuja silppuna
  •  50 g sinihomejuustoa muruina
Kuullota sipuli, valkosipuli, chili ja punakaali öljyssä (n. 5 min). Lisää vesi, balsamico, soija ja timjami ja hauduta puolisen tuntia välillä sekoittaen (lisää vettä, jos alkaa tarttua pohjaan). Mausta hunajalla ja ripauksella suolaa ja mustapippuria. Painele taikina piirasvuokaan. Paista 200 asteessa 10 min. Levitä pohjalle kaaliseos. Paista 20 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Lisää pinnalle chorizo ja smetana ja sinihomejuusto ja paista vielä 10-15 min.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Punajuuri-homejuustopiiras


Ensimmäisen adventin kunniaksi avasin etikkapunajuuripurkin. Voit tehdä tämän piiraan myös kasvisversiona eli käytä jauhelihan tilalla 1 dl tummaa soijarouhetta turvotettuna pakkauksen ohjeen mukaan. Soijarouhetta ei tarvitse sen kummemmin paistaa kypsäksi eli lisää se sipulien jälkeen ja paista muutama minuutti. Muuten seuraat alla olevaa ohjetta.

Käytän aina leivonnassa ja ruoanlaitossa täysjyvävehnäjauhoja. Halutessasi voit käyttää myös tavallisia valkoisia jauhoja.
  •  2,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
  •  dl juoksevaa leivontamargariinia
Sekoita ja painele piirakkavuoan pohjalle. Esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.
  •  2 rkl oliiviöljyä
  •  1 solovalkosipuli silppuna
  •  1 sipuli silppuna
  •  1 chili silppuna
  •  250 g naudan paistinjauhelihaa
  •  2 dl etikkapunajuuria kuutioina
  •  2 rkl kapriksia
  •  1 tl timjamia
  •  ripaus mustapippuria
  •  ripaus suolaa
  •  1,5 dl kevytsmetanaa (tai ranskankermaa)
  •  sinihomejuustoa murusina
Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää muut aineet paitsi homejuusto, sekoita hyvin ja anna hautua muutama minuutti miedolla lämmöllä. Kaada esipaistetulle piiraspohjalle ja ripota juusto päälle. Paista 200 asteessa 20-30 min, kunnes juusto sulaa.