sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Leipäpaistos


Kuivahtanut vaalea leipä on hyvä tekosyy tehdä tätä herkkua! Vaihtelun vuoksi voit käyttää kylmäsavulohen tilalla tofua/kanaa/tuoretta kalaa/savukinkkua tai mitä vaan. Yrttimausteen voit valita lisukkeen/makusi mukaan ja tryffeliöljyn jättää pois. 

  • prk kuohukermaa
  • 5 munaa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 1/2 tl rakuunaa
  • vajaa tl tryffeliöljyä
  • kuiva vaalea leipä revittynä paloiksi
Sekoita aineet ja anna imeytyä sillä aikaa, kun käsittelet muut aineet
  • parsakaali kukintoina, kypsennä (minä kypsensin mikrossa)
  • sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 150 g kylmäsavulohta silppuna
  • pala parmesania
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää lohi ja paista hetki. Sekoita parsa ja lohiseos leipäseokseen. Raasta juusto ja levitä pinnalle. Paista 200 asteessa n. 20 min tai kunnes ruoan pinta on kauniin värinen. 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Japanilaista munakoisoa kreikkalaiseen tapaan

 

Lidlistä saa aina välillä japanilaista munakoisoa. Se on pitkulaista ja ohutkuorisempaa kuin tavallinen munakoiso. Voit tietysti käyttää tähän ruokaan myös tavallista munakoisoa. Kuohukerman voit halutessasi jättää pois. Lisäsin sen siksi, että jääkaapissa sattui olemaan jo pari päivää sitten avattu purkki, joka piti käyttää pois. Kerma tuo pehmeyttä tomaattiin...jos et lainkaan käytä kermaa, mutta haluat pehmeämmän tomaattikastikkeen, keitä pidempään tai lorauta sekaan kookoskermaa.

  • 1 tl fenkolin siemeniä
  • 3 rkl paahdettua sesamöljyä
  • 5 japanilaista munakoisoa viipaleina
  • sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna (minä laitoin 2 habaneroa siemenineen, mutta mikä vaan chili käy ja määrän riippuu tietysti syöjän tottumuksista)
  • kanelitanko
  • paprika kuutioina
  • prk tomaattimurskaa
  • 1 rkl fariinisokeria
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 dl kuohukermaa
  • prk tomaattimurskaa
  • oreganoa
  • pkt fetaa murusina
  • mustapippuria
  • hunajaa
  • tarjoiluun leipää
Kuumenna öljy wokissa. Lisää siemenet ja paista ihan hetki. Pidä levy täydellä teholla, lisää munakoiso, sipuli, valkosipuli, chili ja  kanelitanko. Paista sekoitellen, kunnes munakoiso alkaa pehmetä. Lisää paprika ja jatka paistamista, kunnes munakoiso on pehmeää. Käännä levy pois päältä. Lisää sokeri, kalakastike, kuohukerma ja tomaattimurska. Anna hautua n. 10 minuuttia välillä sekoitellen. Mausta pippurilla ja oreganolla. Lisää lopuksi feta pinnalle, pirskota pinnalle hunajaa ja oreganoa ja tarjoa hyvän leivän kera.

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Paneroitu tofu ja valkohomejuustomuusi

Eipä ole kuukausiin tullut kirjattua ruokaohjeita ylös. En tosin mitään ihmeempää uutta ole tehnytkään, lähinnä peruspastaa ja wokversioita. Huomasin tänään, että jääkaapissa on valkohomejuustopala, joka menee kohta vanhaksi, lisäsin sen muusiin ja hyväähän siitä tietysti tuli. Tofun tilalla voit käyttää vaikkapa kalaa. Jos et halua laittaa juustoa muusiin, tee vaikka jugurtista, hunajasta ja sitruunasta kastike ja tarjoa se juustottoman ruoan kera.

  • savutofua
  • ruiskorppujauhoja
  • suolaa
  • 1 muna, riko rakenne (jos haluat kasvisversion, jätä muna pois, kyllä se korppujauho jotenkin pysyy tofussa kiinni ilman kananmunaakin..)
  • voita paistamiseen
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • sipulia silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • jauhoista perunaa kuorittuna ja kuutioina
  • valkohomejuustoa
  • loraus maitoa
  • muskottipähkinää
  • ruusukaalia (poista kannat ja puolita)
  • ripaus tryffeliöljyä (halutessasi voit jättää poiskin tai vaihtaa vaikka sesamöljyyn)
  • sormisuolaa
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Keitä perunat kypsiksi vedessä ja kaada vesi pois. Kypsennä ruusukaalit. Kuivaa tofu talouspaperilla ja leikkaa viipaleiksi. Sekoita ruiskorppujauhot ja suola ja kaada lautaselle. Kasta tofu ensin kananmunassa ja sitten pyörittele korppujauhoissa. Paista voissa molemmin puolin kauniin väriseksi. Mausta ruusukaalit tryffeliöljyllä ja sormisuolalla

Sekoita kypsennetyt sipulit, valkosipulit, perunat, maito, muskotti ja homejuusto. Soseuta muusiksi. 

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Taatelikakku


Olen joskus ennenkin tehnyt taatelikakkua, mutta ohje on kadonnut jonnekin. Käytin tämän ohjeen pohjana Valion ohjetta (katso ohje täältä), mutta muuntelin sitä. Alkuperäisessä ohjeessa nestettä oli enemmän ja nesteenä oli kahvia. Laitoin vähemmän nestettä, koska minulla oli juoksevaa margariinia ja epäilin, että taikinasta tulee liian löysää, jos olisin laittanut 2 dl nestettä ja lisäksi minun pussissani oli 50 g vähemmän taateleita kuin alkuperäisessä ohjeessa. Ohjeessa käytettiin 200 g kermaviiliä ja minulla sattui olemaan vain 1,5 dl kreikkalaista jugurttia. Näillä muutoksilla saatiin kuitenkin ihan kelpo kakku aikaiseksi. En myöskään antanut taateliseoksen sen kummemmin jäähtyä keittämisen jälkeen. Jäähtyi ihan tarpeeksi, kun laitoin sokerit kylmään posliiniseen sekoituskulhoon ja sekoitin ensin sokeriin kuumat taatelit ja lisäsin sitten vasta muut aineet.

  • 200 g pehmeitä, kivettömiä taateleita pussissa
  • 1,5 dl vettä
Laita kattilaan ja kiehauta, laita levy pois päältä ja anna hautua liedellä 10 min kannen alla. Painele massaksi perunasurvimella (tai tehosekoittimella)
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 2 dl juoksevaa margariinia
  • 4 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • tl soodaa
Sekoita sokeri ja taatelit. Lisää sitten muut aineet ja sekoita.
  • vuokaan margariinia ja (ruis)korppujauhoja
Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa alatasolla noin tunti. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna jäähtyä ennen kuin kumoat kakun vuoasta.

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Makkaraperunat extramaustein

 Tästä(kään) ruoasta ei ole kuvaa, meni aikanaan parempiin suihin ennen kuvan ottoa. Tässä kuitenkin ohje oman muistin tueksi. Herkullista oli!

  • kuorellisia pakasteranskalaisia
  • punasipulia suikaleina
  • valkosipulia silppuna
  • muutama jalapeno viipaleina
  • pkt mausteista makkaraa paloina
  • 200 g kimchiä
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
  • tuoretta korianteria silppuna
  • dl majoneesia
  • 1 tl sitruunamehua
  • rkl kalakastiketta
Laita ranskalaiset, punasipuli, valkosipuli ja jalapenot uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 10 minuuttia 225 asteessa. Lisää makkara ja sekoita. Jatka paistamista, kunnes makkarat saavat väriä ja perunat ovat kypsiä.

Sekoita keskenään majoneesi, sitruunamehu ja kalakastike. Nosta pelti pois uunista, levitä päälle ensin sesaminsiemenet, sitten kimchi, majoneesi ja lopuksi korianteri.

Rapeat perunapaistokkaat (hash brownies)

Tästä ruokalajista ei valitettavasti ole kuvaa, mutta eivätpä nämä paistokkaat kovin kummallisilta näytäkään. Jenkeissä näitä tarjotaan aamupalaksi, me söimme lounaaksi pekonin, paistettujen kananmunien ja chilillä maustettujen tomaattipapujen kera. 

  • perunaa karkeana raasteena
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen
Purista käsin perunaraasteesta neste pois niin tarkkaan kuin pystyt ja mausta raaste kevyesti suolalla. Laita lautaselle pala talouspaperia ja levitä raaste päälle. Laita päälle vielä pala paperia. Kuumenna täydellä teholla mikroaaltouunissa 2 minuuttia. Kuumenna öljy paistinpannulla ja nosta raastetta pannulle ja paina lastalla litteäksi. Paista pari minuuttia / puoli ja saat ekstrarapeita paistokkaita.

Fetaa saganaki

 


Kun jääkaappiin on jäänyt fetaa ja et tiedä, mitä sille tekisit, tee saganakia eli leivitä ja paista juusto: pyöräytä noin sentin paksuisiksi paloiksi leikatut fetapalat ensin mustapippurilla maustetuissa vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja uudelleen jauhoissa. Paista oliiviöljyssä kauniin värisiksi molemmin puolin. 

Saganakin kera voit tarjota vaikkapa salaattia ja leipäå.

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Kikherne-savutofuwok

Kun on päivä touhuttu asiakkaiden välissä uudella kaupalla, ei jaksanut hirveän montaa tuntia tehdä ruokaa. Eli wok esiin, niin päästiin aika pikaisesti herkkujen ääreen. Wok ruokien tekeminen on helppoa, kun muistat yhden asian: ennen kuin laitat wokin lämpiämään, tee kaikki valmiiksi: sekoita kastike, keitä nuudelit ja pilko kaikki pilkottavat aineet. Tulikuuma pannu vaatii jatkuvaa sekoittamista ja et siinä sitten yhdellä kädellä pysty pilkkomaan/etsimään aineksia.  

Kastike:

  • punaista chiliä silppuna
  • 1 rkl balsamico valkoviinietikkaa
  • 1,5 rkl fariinisokeria
  • 4 rkl kalakastiketta
  • 2 rkl chiliketsuppia
  • rkl silputtua inkivääriä
Sekoita aineet ja jätä odottamaan.

  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 rkl sesamöljyä
  • 1 sipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • 1 punainen paprika suikaleina
  • ps vihreitä (tuoreita) papuja, poista kuivat päät (saksilla kätevästi)
  • prk kikherneitä valutettuna
  • pkt savutofua, kuivaa ja kuutioi
  • täysjyvänuudeleita, keitä pakkauksen ohjeen mukaan
  • 1 rkl mustia sesaminsiemeniä
  • korianteria silppuna
  • pari rkl suolapähkinöitä
Kuumenna öljy wokissa. Lisää sipuli, valkosipuli, paprika ja herneet ja paista täydellä teholla sekoitellen 5 min. Lisää kikherneet ja jatka paistamista sekoitellen, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää tofu, nuudelit ja sesaminsiemenet ja paista muutama minuutti. Laita levy pois päältä ja lisää kastike. Sekoittele lämpimäksi. Lisää korianteri ja suolapähkinät ja tarjoa.

lauantai 18. marraskuuta 2023

Paistettuja gnoccheja, kylmäsavulohta, ruusukaalia ja avocado-jugurtti-parmesantahna

 
Sähkö on siihen malliin kallista, että nyt pikapaistetaan ruokia. Kypsensin ruusukaalit mikrossa, mutta ne voi tietysti paistaa wokissakin, vaatii sitten vaan pidempää paistoaikaa. Parmesanin voi jättää tahnasta pois, mausta silloin tahna suolalla. Kylmäsavulohen tilalla voi käyttää savutofua. Halutessasi voit vaihtaa gnocchit keitettyihin, viipaloituihin perunoihin.

  • pkt ruusukaalia, poista kannat, puolita ja kypsennä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • tl fenkolia
  • iso punainen sipuli suikaleina
  • solovalkosipuli silppuna
  • punaista chiliä silppuna
  • pkt gnoccheja
  • 100 g kylmäsavulohta silppuna
  • 2 avocadoa, puolita, poista kivi ja ota lusikalla pehmeä hedelmäliha kulhoon
  • 1 tl sitruunamehua
  • mustapippuria
  • 1 tl hunajaa
  • dl jugurttia
  • kourallnen parmesania
Muhenna avocado,lisää sitruuna, pippuri, hunaja, jugurtti ja parmesan. Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan muun ruoan valmistuksen ajaksi.

Kuumenna öljy ja fenkolinsiemenet wokissa. Lisää sipuli, valkosipuli ja chili ja paista täydellä teholla, kunnes sipuli pehmenee. Alenna lämpö keskilämmölle, lisää gnocchit ja paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää kypsät ruusukaalit ja paista sekoitellen, kunnes sekä gnocchit että ruusukaalit saavat vähän väriä. Lisää lopuksi kylmäsavulohi (tai tofu) ja paista vielä hetki. Tarjoa avocadotahnan kera.

perjantai 17. marraskuuta 2023

Ei-niin-tavallinen-makkarakeitto

 
Tämä ohje tuli vastaan jossain suomalaisessa lehdessä, tämä on oma versioni ohjeesta. Tortellinit voit valita oman maun mukaan, samoin kuin makkaratkin. Chilin voi jättää pois ja muutenkin tietysti maustaa oman maun mukaan.

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 iso sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • makkaraa suupaloina
  • 1 prk paseerattuja tomaatteja
  • 3 dl kiehuvaa vettä
  • 2 mustaa kardemummaa
  • pussi pakastettua lehtikaalia (tai pinaattia...jos käytät pinaattia, lisää se samaan aikaan kuin tortellinit)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • tl kuivattua basilikaa
  • hunajaa (ja tarvittaessa suolaa) maustamiseen
  • 1 rasia tortellineja
Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä. Lisää makkara ja paista sekoitellen, kunnes makkara saa vähän väriä. Lisää tomaatit, vesi, kardemummat ja lehtikaali ja keitä 10 min. Lisää muut aineet ja keitä viisi minuuttia.

torstai 2. marraskuuta 2023

Leipäjuustowok

 
Tähän wokiin voit laittaa myös kotijuustoa tai esim. kypsiä papuja.

  • kookosöljyä
  • tl fenkolinsiemeni2 jaoanilaista munakoisoa viipaleina (tai tavallista pieninä kuutioina)
  • punasipuli suikaleina
  • solovalkosipuli silppuna
  • parsakaali kypsennettynä, kukintoina
  • kourallinen cashew pähkinöitä
  • 150 g leipäjuustoa suupaloina
  • täysjyvänuudeleita keitettynä
  • 2 rkl vaaleaa misotahnaa
  • 1/2 dl teriyakikastiketta
  • punaista chiliä silppuna
  • inkivääriä silppuna
  • rkl balsamicoviinietikkaa
Sekoita misotahna, teriyaki, chili, inkivääri ja etikka keskenään. Kuumenna öljy ja paista fenkolinsiemeniä, sipulia, valkosipulia ja munakoisoa täydellä teholla, kunnes munakoiso pehmenee. Lisää sitten juusto, nuudelit, parsakaali ja pähkinät ja paista voimakkaasti sekoittaen muutama minuutti. Laita levy pois päältä, lisää kastike ja sekoita tasaiseksi.

Piimä-kaakaokakku

 
Tässä on tehty ja syöty muutama hillo-juustokakku, joten vaihdetaanpa vaihteeksi vähän kevyempään kahvipullaan.

  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 1,75 dl juoksevaa leivontamargariinia
  • 2,5 dl piimää
  • 4,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 4 rkl kaakaojauhoa
  • rkl vaniljasokeria
  • 1 tl inkiväärijauhetta
  • (margariinia ja korppujauhoja vuoan voiteluun)
Vaahdota sokeri ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele taikinaan. Voitele ja korppujauhota vuoka, jossa on reikä keskellä. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti.


tiistai 31. lokakuuta 2023

Makkara-papupata


Nyt kun on aika kylmää ja kosteaa, mausteiset padat ovat loistavaa ruokaa! Halutessasi voit jättää makkarat pois tai vaihtaa ne vaikkapa paistettuun savutofuun.

Minä tarjosin ruoan pitaleipien kera. Seuraksi sopii myös riisi tai laita kuutioituja perunoita/bataattia kypsymään munakoisojen kanssa yhtäaikaa.

  • mausteista makkaraa paloina
  • oliiviöljyä
  • sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • munakoiso pieninä kuutioina
  • 1 tl kuminaa
  • prk tomaattimurskaa
  • dl vettä
  • prk isoja valkoisia papuja valutettuna
  • pussillinen pakastettua lehtikaalia murskattuna tai pinaattia
  • 2 rkl balsamico punaviinietikkaa
  • 1 rkl savupaprikajauhetta
  • 1 tl rosmariinia
  • (maustamiseen hunajaa ja suolaa)
Paista makkaraan väriä öljyssä. Laita sivuun odottamaan. Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota sipuli, chili ja valkosipuli. Lisää munakoiso ja kumina ja paista sekoitelleen, kunnes munakoiso vähän pehmenee. Lisää muut aineet ja anna hautua miedohkolla lämmöllä, kunnes munakoisot ovat kypsiä. Lisää makkarat ja anna lämmitä. Mausta suolalla ja hunajalla oman maun mukaan. HUOM! Jos käytät pinaattia, lisää ne vasta ihan lopussa.