"Ajan patinaa, hieno patina, upeasti kulunut", kuvaa vintageharrastaja uusinta hankintaansa. Pianolakattu pinta tai suorat kulmat eivät sytytä samalla tavalla kuin vähän elämää nähnyt esine. Onnellisin on perhe, jossa kaikki perheenjäsenet ajattelevat tavaroista samalla tavalla.
Mieheni ja minä olemme yhtä mieltä siitä, että kaikkien tavaroiden pitää olla ehjiä, olivat ne sitten uusia tai vanhoja. Tai no, minä saatan joskus hyväksyä kokoelmaan jonkun aivan erityisen hienon, vähän rikkinäisenkin tavaran. Olen esimerkiksi ostanut Kupittaan 50-luvun mustavalkoisen ja mustakeltavalkoisen maljakon, vaikka kummastakin puuttui pieni pala alareunasta. Mieheni olisi mieluusti jättänyt nämä kirppispöytään, mutta minä halusin ne ja tietysti myös sainkin, halpoja kun olivat. Hyväksyn siis rikkinäisenkin esineen, jos vika ei hypi silmille eli tässä tapauksessa maljakon voi laittaa sellaiseen asentoon, että vika ei näy.
Mutta siis yleensä olemme molemmat sitä mieltä, että hankittujen tavaroiden pitäisi olla ehjiä. Siitä päästään sitten seuraavaan keskustelunaiheeseen: mikä on ehjä? Minun mielestäni esine on ehjä, jos siinä ei ole reikiä tai lohkeamia (esim. lasi- ja metalliesineet) tai se pysyy pystyssä omilla jaloillaan (jakkarat, pöydät ym.). Mies on samaa mieltä kansani tähän asti. Maalipinta on sitten sellainen asia, joka saa mielipiteet eriämään. Minä rakastan patinaa ja kulumia, mies haluaisi, että kaikki on täydellisessä maalissa. Ostimme tässä taannoin keittiöön turkoosin pöydän. Rakastan kulunutta maalipintaa ja siinä olevia kolhuja, joiden alta näkyy alkuperäistä puupintaa maalin alla. Mies olisi ehdottomasti halunnut maalata pöydän, ennen kuin se otettiin käyttöön. Ei maalattu.
Viimeksi ostimme kuvassa näkyvän keittiön valaisimen. Ihana 60-luvun valaisin on täysin ehjä. Siis ehjä minun mielestäni. Lasiosa on täydellinen ja metallinen varjostin täysin lommoton, alhaalta päin valaisin näyttää aivan uudelta. Valaisimen yläosan turkoosi metallinen osa on saanut vähän siipeensä eli siinä on leveitä naarmuja, joiden alta paistaa metalli läpi. Mies asensi ensin lampun kattoon siten, että koko osa jäi pöydälle. Kylläpä näytti valaisin rumalta niin, mieskin myönsi sen. Sitten käytiin huutoäänestystä, että pitääkö tuo ressukka osanen maalata vai ei. Onneksi minulla on erittäin kova ääni ja käytin sitä varmaan taas täydellä teholla. Niinpä osanen laitettiin sille kuuluvalle paikalleen ja se kertoo esineen historiasta ja siinä on ajan patinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti