torstai 10. tammikuuta 2019

Lohi ja muusi

Paljon tämän tavallisempaa ruokaa ei kai suomalaiselle voi tarjota? Nyt annetaan ruoalle kuitenkin vähän uutta itämaista twistiä.

Tämän tekemisessä menee ehkä hetki enemmän kuin ohjeissani yleensä, mutta kun mies kuori perunat ja poisti lohesta nahan, meni aika nopsasti kuitenkin.

Ohje on kahdelle.

  • pala lohta
  • suolaa ja pippuria (ja itse laitoin myös sesam-wasabimausteseosta eli halutessasi voit ripottaa pinnalle mustia sesaminsiemeniä, mustia sinapinsiemeniä ja cayannepippuria)
  • voita paistamiseen
  • 1 dl majoneesia
  • 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl sesamöljyä
  • puikulaperunoita kuorittuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • loraus maitoa
  • muskottipähkinää, suolaa
  • 1 parsakaali kypsennettynä, kukintoina
  • limemehua
  • tuoretta punaista chiliä suikaleina
  • tuoretta korianteria silppuna
Sekoita majoneesi, inkivääri, soija ja sesamöljy keskenään. Laita jääkaappiin odottamaan, kun teet muut vaiheet.
Poista lohesta nahka ja leikkaa pitkulaisia paloja. Ripota pinnalle mausteet ja nosta kuumalle pannulle maustepuoli nurinpäin (ruskista voi ennen kalan lisäämistä). Paista kauniin väriseksi, mausta myös toinen puoli ja käännä ja paista. Lisää pannulle loppuvaiheessa parsakaalin kukinnot saamaan vähän väriä. Pirskota päälle limemehua ja lisää lopuksi pinnalle chilit ja korianteri.

Keitä perunat kypsiksi valkosipulin kanssa, kaada vesi pois. Muhenna maitotilkan kanssa ja mausta suolalla ja muskotilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti