tiistai 26. helmikuuta 2019

Tahmeat lohinuudelit


Varoituksen sana: tätä on vaikea olla syömättä liikaa, on niin hyvää. Lohen voi vaihtaa tietysti kanaan tai lihaan, mutta kypsennä ne eri pannulla ensin ja lisää valmiina. Tämä ruoka paistetaan nopeasti valmiiksi. Jos haluat kasvisruokaa, vaihda lohi tofuun tai isoihin valkoisiin papuihin. Ne voit laittaa samalla tavalla kuin lohenkin laittaisit.

Tämä ohje on 2-3:lle.

Käytän nykyään aina paistetuissa nuudeleissa tuorepastaa. Kerran kokeilin ja ei ole paluuta, tuorepastasta tulee loistavat paistetut nuudelit. Tällä kertaa meillä oli Lidlistä ostettua erittäin leveitä tagliatelleja ja olivat todella hyviä tähän ruokaan.

Kuten aiemmin sanoin, tämä paistetaan nopeasti. Kannattaa siis varata kaikki ainekset valmiiksi pöydälle pilkottuina ja purkit kannet avattuina, niin ruoanlaitto on helppoa kuin heinänteko.
  • pala lohta, poista nahka, kuutoita ja pirskota päälle 2 tl limemehua ja jätä odottamaan
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • pala inkivääriä kuorittuna ja silputtuna
  • 200 g valkokaalia silppuna
  • chiliä silppuna oman maun mukaan
  • 2 rkl kookosöljyä + 1 rkl paahdettua sesamöljyä
  • 1 dl osterikastiketta
  • 1 tl vihreää thaichilitahnaa
  • 1 tl tamarind kastiketta
  • 1 dl maapähkinävoita
  • 1 dl vettä
Kuumenna öljyt. Paista sipulia, valkosipulia, inkivääriä, kaalia ja chiliä täydellä teholla, kunnes kaali alkaa saada aavistuksen väriä. Lisää lohi ja anna paistua sillä aikaa täysillä, kun lisäät kaikki muut aineet. Pienennä lämpöä ja sekoittele tasaiseksi, kunnes lohi on kypsää.
Huom! laita pasta samalla hetkellä kuumaan veteen valmistumaan, kun laitat lohen pannuun. Eli keitä vedenkeittimessä vesi etukäteen, ennen kuin aloitat ruoanlaiton.
  • pkt tuorepastaa, keitä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 muna
  • 1 rkl soijakastiketta
Sekoita muna ja soijakastike keskenään ja riko samalla munan rakenne. Kuumenna kookosöljy kuumaksi paistinpannulla ja paista pastaa täydellä teholla minuutin verran. Lisää munaseos ja jatka paistamista, kunnes muna hyytyy.

Sekoita kaikki aineet ja nautiskele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti