tiistai 15. tammikuuta 2019

Kanaa ja nuudelipihvit


Vaihteeksi kanaa...toki tämän kanssa menisi paistettu lohi tai lihakin. Parsakaalin tilalla voit tarjota kukkakaalia tai vaikka ruusukaaleja kypsennettynä. Palsternakan ja porkkanan tai jomman kumman niistä voit vaihtaa bataattiin, lanttuun, nauriiseen tai perunaan.

  • 400 g kananpojan filepihvejä saksittuna suupaloiksi
  • rkl chilikastiketta
  • rkl balsamico viinietikkaa
  • rkl soijakastiketta
  • valkosipulia
Laita kananpalat marinadiin vähintään kolmeksi tunniksi, voivat olla yön ylikin.

  • 200 g täysjyvänuudeleita keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan ja valutettuna
  • 1 iso porkkana raasteena
  • 1 keskikokoinen palsternakka raasteena
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • 1/2 dl maapähkinävoita
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 tl garam masalaa
  • 2 tl currya
  • kookosöljyä paistamiseen
Sekoita kaikki aineet paitsi öljy. Laita kuumalle pannulle reiluun öljyyn nyrkinkokoisia nokareita nuudeliseosta. Paina lastalla litteäksi ja paista 3-5 min molemmilta puolilta. 

Paista kana toisessa paistinpannussa kypsäksi.

Tarjoiluun:
  • 2 dl kevytsmetanaa (tai jugurttia/ranskankermaa)+2 rkl limemehua+1rkl hunajaa+1 ruukku hienonnettua minttua
  • tuoretta punaista chiliä silppuna
  • 1 parsakaali kukintoina, kypsennettynä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti