sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Rikkaat ritarit

Tänään ei ollut suurta ruoanlaittointoa, kun eilen saatiin naapurissa loistava ja täyttävä ateria. Syötiin graavisiika, paistettuja ahvenia, uusia perunoita, nokkoskastiketta, tuoretta ruisleipää ja voita. Aterian kruunasi raparperipiirakka. Kaikki oli lähiruokaa, kalatkin kalastettu ihan läheltä. Tällaista herkkua on sen verran harvoin tarjolla, että tuli syötyä yli äyräiden.

Tänään sitten paistettiin rikkaita ritareita. Tämän kanssa olisi oikeastaan kuulunut graavilohi, mutta kun eilen oli loistavaa lähikalaa, syötiin pekonin kera.

  • rasia valmista skagenröraa
  • 1/2 pkt pekonia
  • 1 punasipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 muna
  • 1/2 dl jauhoja
  • 1 1/2 dl maitoa
  • prk silputtua tilliä
  • ripaus sokeria ja suolaa
  • 1 avocado, poista kivi ja puolita
  • paahtoleipää
Sekoita keskenään muna, jauhot, maito, tilli, suola ja sokeri tasaiseksi taikinaksi. Upota leivät taikinaan ja paista voissa molemmin puolin.

Paista punasipulia ja valkosipulia öljyssä, kunnes vähän karamelisoituvat. Lisää pekoni ja paista rapeaksi.

Kokoa leivät ja tarjoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti