perjantai 4. tammikuuta 2019

Ei ole helppoa

Kauppamuseon ikkuna näytti ankealta, kun vedimme verhot joulusomistuksen eteen. Siksi innostuin tänään tekemään talviurheiluaiheisen ikkunan. Tyhjensin verhon takana joulukoristeet pois ja asettelin monot, suksivoiteet, villa-alusvaatepaketit, tee- ja kaakaoretkitarvikkeet esiin. Sitten avasin verhot ja kävin ulkoapäin katsomassa. Kuinka ollakaan, ikkunat olivat aivan kuurassa ja somistuksesta ei näy kuin aavistus. Pesin ikkunan ulkopuolelta etikkavedellä, joka poistaa kuuran ja pitää ikkunan ainakin jonkin aikaa kirkkaana. Tästä ei ollut mitään apua, sillä suurin osa kuurasta on ikkunoiden välissä. Onnistuin varmaan saamaan ikkunat kuuraan, kun hengittelin kylmässä tilassa somistusta tehdessäni. No, ehkä tulee sen verran lämmintä ensi viikolla, että ikkuna sulaa.

Kesällä ongelmana on se, että kaupan ikkunoihin porottaa aurinko koko päivän auringon noususta auringon laskuun. Ikkunaan ei voi laittaa mitään, koska kaikki haalistuu hetkessä, Ei ole helppoa tämä Suomen pienimmän kauppamuseon pitäminen...

The shop museum looked a bit sad after we closed the Christmas window. I decorated a winter sport themed window but when looking at it from the outside, realized that you can't see almost anything as the window is all frosty. Now I am hoping for a little warmer weather and the frost to melt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti