torstai 3. tammikuuta 2019

Porkkanalla terästetyt hodarit


Tämän voi tehdä kokonaan kasvisversiona, jos käytät kasvisnakkeja. Tähän sopisi myös kasvispihvi tai lohipihvi. Meillä oli krakovannakkeja eli lihaversiolla mentiin. Pakasteessa oli hampurilaissämpylöitä, joten käytin niitä, oikeaoppisempaa olisi tietysti käyttää niitä pitkulaisia hodarisämpylöitä. Maku on kuitenkin sama eli menee hyvin näinkin. Ohje on kahdelle.

Porkkanat:
  • 400 g porkkanaa kuorittuna ja karkeana raasteena
  • 1 sipuli kuorittuna ja ohuina viipaleina
  • 3 rkl paahteista sesamöljyä (voit käyttää myös oliiviöljyä, sesamöljystä tulee enemmän makua)
Sekoita keskenään ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 250 asteessa n. 25 min tai kunnes raaste on paahtunut ja vähän kuivahtanut. Sekoita lastalla puolessa välissä kypsennystä.

Kastike:
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • pari chiliä silppuna
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 rkl punaista balsamicoviinietikkaa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl hunajaa
Laita kaikki paitsi hunaja kattilaan ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 30 min

Lisukkeet:
  • 2 hodarisämpylää tai 2 hampurilaissämpylää lämmitettynä (lämmitin sämpylät leivänpaahtimessa, hodarisämpylät ovat sen verran paksuja, että vaativat mikrossa tai paistinpannulla lämmittämisen)
  • paistettuja nakkeja
Sekoita porkkanat ja tomaattikastike ja kokoa sämpylät: väliin nakkeja ja kastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti