tiistai 18. kesäkuuta 2019

Uunilohta parmesankastikkeella

Nyt ei jaksanut hirveästi ruoan kanssa pelleillä, joten tein helppoa uunilohta. Huonona puolena tässä on tietysti se, että uunin lämmittäminen lämmittää myös keittiötä. No, kaikkea ei voi saada. Meillä oli perunoina italialaista siikliä. Ostin siikliä siksi, että halusin keittää perunoita huomista paistamista varten ja siikli on mielestäni ihan ylivoimainen paistoperuna muihin uusiin perunoihin verrattuna.

  • pala lohifilettä
  • suolaa
  • limemehua
  • mustapippuria
  • kukkakaali kukintoina, esikypsennä mikrossa 5 min
  • rkl saksanpähkinäöljyä (tai muuta öljyä..esim sesam tai hätätapauksessa oliiviöljy; pähkinäiset öljyt korostavat kukkakaalin hyvää makua)
  • tl sormisuolaa
  • 1 dl majoneesia (tee itse tai käytä valmista)
  • 1 dl raastettua parmesania (raasta palasta, ei saa käyttää valmista raastetta..)
  • 1 tl dijonsinappia
  • ruukku villirucolaa
  • keitettyjä uusia perunoita
Laita lohi uunipellille nahka alaspäin. Mausta limellä, suolalla ja pippurilla. Sekoita kukkakaali, öljy ja sormisuola keskenään. Levitä lohen ympärille. Paista 200 asteessa 20 min tai kunnes lohi on kypsää (riippuu palan paksuudesta). Sekoita keskenään majoneesi, parmesan ja sinappi. Tarjoa lohi, kastike ja revitty rucola perunoiden kera. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti