lauantai 7. syyskuuta 2019

Kanaa ja pekonia sardiinikastikkeessa


Ollaan viime päivät syöty joko ulkona tai sitten niin perinneruokia, että niistä ei jaksa reseptejä (taas) jakaa. Puhun nyt meidän perinneruoistamme eli kasvisnachoista, avocadokeitosta, paistetuista tateista ja täytetyistä crêpeistä.

Tänään kokeilukeittiö sovelsi ruotsalaista salaattiohjetta siten, että salaatista tuli lämmin ruoka ja oikeastaan melkein kaikki ainesosat vaihtuivat siinä matkalla, paitsi nuo otsikossa mainitut. En ole mikään innokas salaatinlehtien ja / tai kylmän ruoan syöjä, siksi soveltelen näitä salaattiohjeita omaan suuhun maistuviksi.
  •  400 g broilerin filepihvejä suupaloiksi leikeltynä (leikkelen nämä saksilla)
  •  rkl chilikastiketta
  •  rkl (riisi)viinietikkaa
  •  rkl soijakastiketta
  •  2 tl hunajaa
Sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa aamusta tai yön yli,
  •  1 sipuli silppuna
  •  1 valkosipulinkynsi silppuna
  •  1 chili silppuna
  •  vihreitä papuja, poista päät ja leikkaa suupaloiksi
  •  rkl oliiviöljyä
Paista kasviksia öljyssä, kunnes vähän karamelisoituvat. Lisää kana ja paista kypsäksi.
  •  1 parsakaali kukintoina, kypsennettynä
  •  paistettua pekonia, valuta paperilla ja murustele
Lisää parsakaali kanojen sekaan ja anna lämmetä, jos on ehtinyt viilentyä. Ripota päälle pekoni. Tarjoa kastikkeen kera, ohje alla:
  •  1 muna
  •  1prk sardiineja öljyssä
  •  1 rkl kaprista
  •  2 rkl sitruunamehua
  •  3/4 dl oliiviöljyä
  •  ripaus sormisuolaa
  •  ripaus mustapippuria
Sekoita paksuksi kastikkeeksi.

Tarjoa ruoan kera hyvää leipää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti