Vintagetarinoita: Kaapin paikka

Joskus vintage-elämä on vaikeaa. Esimerkkinä voisin mainita kaappien hankkimisen. Kun olet nähnyt muutaman vanhan jykevän kaapin, yksikään Ikeasta tai muusta halpahuonekalukaupasta löytyvä kaappi ei kelpaa. Kalliimpien kauppojen kaapit ovat hienoja, mutta kalliimmissa kaupoissa kaapit ovat kalliita...Vanhan kaapin voi saada halvalla, jos jaksat vain odottaa, että sopiva osuu kohdalle.

Meillä on kaksi isoa vanhaa kaappia. Yksi maksoi 120 euroa ja toinen 80 euroa. Ensimmäinen kaappi (kuvan vihreä) haettiin muistaakseni Kouvolasta. Onneksi otimme mitat ennen kuin lähdimme hakemaan, kaappi ei mahtunut peräkärryymme vaan ensin piti käydä varaamassa ja hakemassa vuokrakärry (kärryn hinta on mukana tuossa 120 eurossa). Kun sitten myyjä ja mieheni saivat kipattua kaapin kärryyn, lähdimme onnellisina ajamaan kotia kohti. Kotona odotti kylmä totuus: asumme korkean mäen päällä ja kaappi painoi aivan tolkuttomasti. Onneksi mies on kekseliäs ja saimme hilattua kaapin mäen päälle nokkakärryillä. Kaapin siirtäminen pihalta taloon olikin sitten useamman päivän operaatio. Hiki hatussa siirsimme kaappia muutaman metrin päivässä. Kun vihdoin saimme kaapin siihen huoneeseen, mihin se oli tarkoitettu, oli vain muutamasta millistä kiinni, että kaappi saatiin seinän viereen. Kaappeja mitattaessa kannattaa mitata myös ns. ristimitta eli kulmasta kulmaan. Sen mitta vaaditaan lattiasta kattoon, jotta kaappi saadaan nostettua pystyyn. Tämä on vielä vuosienkin kuluttua elävässä muistissa ja nykyisin aina mittanauha laukussa (tosin huoneiden mittoja ei ole koskaan mukana).

Koska emme tunnu oppivan, kuinka vaikeaa näiden painavien tavaroiden käsittely on, kun yhdellä (minulla) eivät käsissä ja sormissa eivät voimat riitä, ostimme toisenkin kaapin. Ensin hankittu vihreä kaappi oli hyllykaappi ja tietysti tarvitsimme myös tankokaapin. Onneksi tämä toinen kaappi oli ihan tässä lähikylillä. Kun lähdimme hakemaan kaappia, pääsimme päätien risteykseen, kun mieheni näki tien sivussa vapaana juoksentelevan labradorinnoutajan. Eihän sitä koiraa nyt voinut liikenteen armoille jättää, vaikka kaapin nouto olikin sovittu. Koira poimittiin kyytiin ja laitoin ajomatkalla ilmoituksia paikallisiin Facebook ryhmiin. Omistaja löytyi ja sovimme koiran palautuksesta kotiinsa. Ajoimme ensin kaapin myyjän luo maksamaan kaapin, kävimme tiputtamassa koiran kotiinsa ja palasimme hakemaan kaappia, sillä kaappi oli tarkoitus nostaa auton kyytiin ja se ei tietenkään enää mahtunut mukaan, kun koira oli tavaratilassa. Myyjä olisi auttanut meitä nostamaan kaapin kyytiin, mutta hänellä ei ollut aikaa odotella, että palaamme koiranvientireissulta. Ja niin taas mieheni joutui käytännössä yksinään nostamaan kaapin kyytiin. Tässä kaapissa oli lahonnut pohja. Ennen kuin kaappi saatiin paikalleen, mies teki Ikean vanhasta pöydästä uuden alapohjan kaappiin. Nyt kaappi on niin tukeva, että se kestää varmasti pari ihmisen elinikää. Voin kertoa, että tämänkin kaapin huoneeseen saaminen oli työn ja tuskan takana.

Kaunis ajatus kaappeja hankittaessa oli, että niissä säilytettäisiin mieheni ja minun vaatteita tasapuolisesti ja jos tilaa on, niin ehkä kaappeihin mahtuisi myös liinavaatteita. Ei varmaan ole kenellekään minut tuntevalle yllätys, että kaapit ovat puolillaan kirjoja. Ja se puoli, jossa ei ole kirjoja, on 85 % täynnä minun vaatteitani. Mieheni vaatteet jakavat lopun tilan lakanoiden ja pyyhkeiden kanssa.

Muistinko mainita, että meidän pitäisi hankkia eteiseen uusi (vanha) vaatekaappi?