keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Herkkusieni-punasipulipizza


Tämä pizzapohja vaatii kohotusaikaa minimissään kuusi tuntia, eli varaa aikaa. Itse tekeminen ei vie kauaa, suurin osa ajasta kuluu siihen, kun taikina itsekseen kohoilee. Tämä ohje on kahden hengen pizzalle. Jos syöjiä on enemmän, moninkertaista pohja ja täyte ja paista aina 2 hengen pizza kerrallaan uunissa.
  •  n. 10 g tuorehiivaa
  •  1,75 dl lämmintä vettä
  •  1 rkl öljyä
  •  ripaus suolaa
  •  3,8 dl täysjyvävehnäjauhoja (jos käytät valkoisia jauhoja, laita 4 dl)
Sekoita hiiva, öljy ja suola. Lisää jauhot ja sekoita taikinaksi, ei tarvitse vaivata, kunhan kaikki jauhot sekoittuvat hiivaveteen. Pyöräytä palloksi ja jätä kulhoon muovikelmun alle huoneenlämpöön tunniksi. Laita sitten jääkaappiin kohoamaan 5-8 tunniksi. Jos et millään ehdi kohottaa näin kauan, anna sitten kohota huoneen lämmössä 2 h.
  •  1 iso punasipuli suikaleina
  •  1 solovalkosipuli silppuna
  •  2 rkl oliiviöljyä
  •  10 salvian lehteä tai tl kuivattua
  •  200 g herkkusieniä viipaleina
  •  mustapippuria
  •  1 dl juustoraastetta esim. gruyere
  •  4 rkl hyvää sinihomejuustoa muruina
  •  1 punainen chili viipaleina
  •  oliiviöljyä
  •  sormisuolaa
Paista sipulia, valkosipulia ja salviaa öljyssä keskilämmöllä, kunnes sipuli karamelisoituu. Mausta mustapippurilla.

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kauli pizzataikina ohueksi levyksi ja nosta leivinpaperin päälle. Levitä juustoraaste ja homejuusto taikinan päälle. Lisää sitten sipuli ja päälle herkkusieniviipaleet ja chili. Pirskota päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paista n. 10 min tai kunnes pizza on kauniin väristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti