torstai 14. marraskuuta 2019

Lohella, pekonilla ja perunalla täytetyt rieskat


Olisin halunnut tehdä rieskarullia, mutta kaupassa ei ollut isoja rieskoja, niinpä tein "kerrosvoileivät" pikkurieskoista. Ensin ajattelin tehdä nämä katkaravuilla (jotka ostinkin jo), mutta kun kerran käytiin tänään kaupassa, päätin ostaa lohta. En yleensä halua ostaa lohta edellisenä päivänä vaan käyttää sen samana päivänä ja siksi lohipäivien pitää osua sellaisille päiville, joina käydään aamupäivällä kaupassa.
  •  1 tl fenkolia
  •  suolaa
  •  1 rkl limemehua
  •  1 tl mustia sesaminsiemeniä
  •  300 g pala lohta, poista nahka ja kuutioi
  •  muutama keitetty peruna viipaleina (meillä 6 puikulapottua)
  •  pkt pekonia
  •  oliiviöljyä
  •  1 dl ranskankermaa
  •  prk tilliä silppuna
  •  dl majoneesia
  •  ripaus mustapippuria
  •  rieskoja
Sekoita fenkoli, suola, lime, sesam ja lohi ja anna marinoitua muutama tunti. Paista pekoni rapeaksi ja valuta leivinpaperilla. Paista pekonirasvassa perunoihin vähän väriä. Paista lohi oliiviöljyssä kypsäksi. Sekoita ranskankerma, tilli ja majoneesi keskenään. Kuumenna rieskat (pienet leivänpaahtimessa, isommat mikrossa). Laita rieskalle lohta, pekonia, perunaa ja kastiketta ja nautiskele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti