lauantai 4. huhtikuuta 2020

Punakaali-kikhernewok pähkinäkastikkeella


Tässä on paljohkosti aineksia, mutta ruoan tekeminen on erittäin helppoa. Pilko kaikki ainekset ja tee kastike valmiiksi ennen kuin kuumennat wokin. Kiehauta myös nuudeleita varten tarvittava vesi valmiiksi. Kun kaikki aineksetnovat esille, ruoka valmistuu kymmenessä minuutissa.
  •  1/2 dl maapähkinävoita
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl tamarindkastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl balsamicovalkoviinietikkaa
  • 1 tl sesamöljyä
  • 1 rkl silputtua inkivääriä
  • 1 limen mehu
  • 1 kananmuna
Sekoita kaikki ainekset paitsi muna ja lämmitä hetki mikrossa, lisää muna ja sekoita.
  • suikaloitua punakaalia
  • suikaloitua sipulia
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • inkivääriä silppuna
  • tuoretta kurkumaa silppuna
  • 1 tl fenkolinsiemeniä
  • muutama kaffirlimenlehti puristeltuna silpuksi (tai sitruunaruohoa tai limemehua)
  • 2 rkl (kookos)öljyä
  • prk kikherneitä valutettuna
  • 1 rkl garam masalaa
  • paprika suikaleina
  • riisinuudeleita keitettynä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan
  • kourallinen suolapähkinöitä
Kuumenna wok (tai iso paistinpannu). Paista täydellä teholla kooosöljyssä kasviksia ja mausteita, jotka on mainittu ennen öljyä. Paista, kunnes kaali ja sipuli pehmenevät ja alkavat saamaan vähäm väriä. Lisää muut aineet paitsi pähkinät ja paista vielä hetki,; Käännä levy pois päältä. Lisää kastike ja jatka paistamista, kunnes kaikki ainekset ovat lämpimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti