keskiviikko 26. elokuuta 2020

Omenapiirakka

 


Tänä vuonna on taas tullut paljon omenia, mutta suurin osa on rupisia. Teen yleensä yhden tai kaksi piirakkaa ja loput omenat annan pois tai vien jäteasemalle kompostoitavaksi. Tämä on perusohjeeni, jonka mitat ovat aika summittaisia, sillä ne riippuvat omenien määrästä. Mutta tällä kertaa mentiin näillä mitoilla ja näistä tulee uunipellillinen.
  • 30 pienehköä omenaa, poista keskustat ja kannat ja lohko
  • 1 kanelitanko
  • 4 neilikkaa
  • ripaus muskottia
  • 1,5 dl sokeria
  • vaniljatanko
  • 1/2 dl vettä
Kiehauta ainekset ja anna kiehua hetken, ei kuitenkaan hilloksi asti vaan siten, että omenat hieman pehmenevät.
  • 1,5 dl juoksevaa leivontamargariinia
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Sekoita ja painele uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 10 min. Lisää omenaseos ilman lientä, vanilja- ja kanelitankoa (nostele omenat reikäkauhalla liemestä). Paista 20 min.
  • 1,5 dl juoksevaa margariinia
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl kaurahiutaleita
Sekoita keskenään ja levitä omenanpalojen päälle. Paista vielä 15-20 min tai kunnes pinta on kauniin värinen.

Tarjoa jäähtyneenä. Minä en kaipaa tämän makean ja rapean piiraan lisukkeeksi kuin tummapaahtoista kahvia, mutta jos olet supermakean ystävä, voit tietysti tarjota tämän vaikka vaniljakastikkeen kanssa. Jotkut tarjoavat piiraita myös jäätelön kanssa, mikä on itselleni kauhistus, koska minun mielestäni jäätelö on (riittävä) jälkiruoka sellaisenaankin (samoin kuin piiraat).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti