sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Tonnikalakreppikakku

Teen säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisia kreppikakkuja. 80-luvulla krepit kääräistiin tortillojen tapaan rullalle ja laitettiin juustoraastetta päälle. Itse teen aina kreppikakkuja, koska kakkuun on helpompi annostella täyte tasaisesti, siten, että täytettä ei jää yli (kreppejä kyllä saattaa jäädä, ne voi syödä hillon kanssa). Krepit voi vaihtaa myös tortilloihin tai vaikka rieskoihin, jos paistaminen ei kiinnosta. En laita tässä ohjetta kreppien tekemiseen, reseptejä on netti pullollaan. Itse teen krepit aina täysjyvävehnäjauhoista ja vaihdan osan nesteestä desiin kivennäisvettä. Kivennäisvedellä saa kreppeihin rapeat reunat. Jos käytät täysjyvävehnäjauhoja, anna taikinan turvota tunnin verran ennen paistamista ja sekoita hyvin aina, ennen kuin otat taikinaa kauhaan paistamista varten.

  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • chili silppuna
  • 1 rkl öljyä
  • prk tonnikalaa vedessä
  • 200 g kypsennettyä parsakaalia tai ruusukaalia (meillä ruusukaalia)
  • prk kasviskermaa
  • pala (sini)homejuustoa
  • 2 rkl kaprista
  • suolaa, pippuria ja muskottia
  • silputtua persiljaa (tai tilliä)
  • juustoraastetta pinnalle
  • paistettuja kreppejä
Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä. Lisää tonnikala, ruusukaali, kerma ja homejuusto ja lämmitä sekoitellen, kunnes homejuusto sulaa. Lisää kaprikset, mausteet ja persilja ja sekoita.

Laita uunivuoan pohjalle vähän kastiketta, sitten kreppi ja toista, kunnes kaikki kastike on käytetty ja päällimmäisenä on kreppi. Levitä päälle juustoraaste ja gratinoi 200 asteisessa uunissa, 20 min tai kunnes juusto sulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti