sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Lohi-parsapiiras

Tuleeko sinulle koskaan sellaista tunnetta, että vaikka kaapit ovat täynnä herkullisia aineita, niistä ei vaan millään huvittaisi tehdä mitään? Minulle kävi niin tänään. Pyörittelin käsissäni parsanippua ja kylmäsavulohipakettia ja koitin kuvitella ne mielessäni milloin risottoon, milloin lasagneen, munakkaaseen tai pyttipannuun. No ei vaan nyt käynyt mikään näistä, jostain selittämättömästä syystä. Onneksi pakastimesta löytyi paketti lehtitaikinaa ja keksin tehdä piirakan. Sinänsä tässä ruoassa ei ole mitään ihmeellistä, eikä se (jonain toisena päivänä) olisi ollut ylivertainen vaikka risottoon verrattuna, mutta tänään kelpasi.

  • iso lehtitaikinalevy (pakastepkt) sulatettuna pakkauksen ohjeen mukaan
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • nippu vihreää parsaa, katko pois kovat kannat ja pilko suupaloiksi
  • 150 g kylmäsavulohta
  • 100 g sinihomejuustoa
  • dl jugurttia / smetanaa / ranskankermaa
  • prk persiljaa silppuna
  • mustapippuria
  • sormisuolaa
  • muna voiteluun
Kauli taikina n. 1,5 kertaa suuremmaksi. Laita se leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna öljy ja paista sipulia, valkosipulia ja parsaa täydellä teholla sekoitellen, kunnes parsa on kypsää, mutta napakkaa ja saanut vähän väriä. Lisää muut aineet paitis muna ja sekoita tasaiseksi. Levitä pellillä olevan taikinan keskelle pituussuunnassa. Taittele reunat keskelle ja nipistä sormilla saumat yhteen. Pistele pinta haarukalla, voitele munalla ja paista 200 asteessa 30 min tai kunnes piiras on kauniin värinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti