maanantai 22. maaliskuuta 2021

Rosmariinikanaa ja paistettuja, tryffelillä maustettuja maa-artisokkia ja papuja

Olen muutaman kerran tehnyt salviakanaa ja nyt sitten vaihteeksi maustoin kanan rosmariinilla. Olin vajaa viikko sitten ostanut maa-artisokkapussin, mutta en ollut saanut inspiraatiota niiden käyttämiseen. Mutta nyt iski inspiraatio. Maanantain kunniaksi näin vähän enemmän vaivaa ruoanlaitossa, kun kuorin hankalat maa-artisokat ja esikeitin ne. Jos et ole hyvä tekemään kahta asiaa yhtä aikaa, tee ensin kana valmiiksi ja paista sitten pavut ja maa-artisokat. Kun kasvikset ovat kypsiä, lämmitä kana kastikkeineen.

  • 400 g kanan fileepihvejä, leikkaa saksilla suupaloiksi
  • 2 rkl balsamico valkoviinietikkaa
  • ripaus suolaa
  • tl rosmariinia
Sekoita ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi maustumaan.

  • 500 g maa-artisokkia
  • 150 g vihreitä papuja, leikkaa kuivuneet päät pois (saksilla)
  • 2 rkl sitruunamehua 
  • sesamöljyä
  • 1 sipuli suikaleina
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • oliiviöljyä
  • 2 rkl (täysjyvä)vehnäjauhoja
  • mustapippuria
  • prk kuohukermaa
  • vajaa tl tryffeliöljyä
Laita kattilaan kylmää vettä ja 1 rkl sitruunamehua. Kuori maa-artisokat ja leikkaa kuutioiksi. Tiputa kuutiot heti sitruunamehulla maustettuun veteen, että ne eivät tummu. Kiehauta vettä, lisää loppu sitruunamehu ja lisää kuutiot, keitä 5 min ja valuta.

Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota. Sekoita kana ja jauhot. Lisää kana pannulle ja paista melkein kypsäksi välillä kääntäen. Lisää kerma ja dl vettä ja anna kiehua hiljalleen, kunnes vähän saostuu ja kana on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna toisessa pannussa/wokissa rkl sesamöljyä. Lisää esikeitetyt maa-artisokat ja pavut ja paista kovalla lämmöllä sekoitellen, kunnes saavat väriä ja ovat kypsiä. Mausta suolalla ja tryffeliöljyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti