perjantai 18. kesäkuuta 2021

Chilikanaa

No juu, olet aivan oikeassa, kaikki kanaruoat ovat meillä chilikanaa, mutta tämän piti olla ehkä vähän tavallistakin chilisempi resepti. No ei kyllä ollut, tarvittiin chilikastiketta kaveriksi, että saatiin meille sopiva polte.

  • 400 g kanafileitä, saksi suikaleiksi
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1/2 tl mustapippurirouhetta
Sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.
  • 5 rkl maissijauhoja
  • sesamöljyä paistamiseen
Valuta kanasta ylimääräinen neste kulhoon. Lisää kanaan maissijauhot ja sekoita hyvin. Paista öljyssä rapeiksi.
  • 1 rkl öljyä
  • sipuli suikaleina
  • 2 paprikaa suikaleina
  • 2 solovalkosipulia silppuna
  • 2 jalopenoa ohuina viipaleina
  • 3 punaista chiliä ohuina viipaleina
  • kourallinen vihreitä papuja, poista kuivat päät
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1,5 rkl hunajaa
  • 1,5 rkl balsamicovalkoviinietikkaa 
  • 3 tl maissijauhoja
  • dl kylmää vettä
Kuumenna öljy wokissa ja paista täydellä teholla paprikaa, sipulia, valkosipulia, papuja ja chiliä, kunnes saavat vähän väriä. Sekoita maissijauhot kylmään veteen ja lisää seos, soijakastike, hunaja, viinietikka ja kanan marinoinnista jäänyt neste wokiin ja hauduta keskilämmöllä n. 10 minuuttia tai kunnes kastike saostuu.

  • jasminriisiä keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan
Laita kana kastikkeeseen ja tarjoa riisin (ja srirachan kera) kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti