perjantai 20. toukokuuta 2022

Paneroitua fetaa ja herkkuja kreikkalaiseen tapaan

 

En ole ennen paneroinut fetaa, mutta tätä teen kyllä toisenkin kerran!

  • pkt Patros fetaa, leikkaa keskeltä puoliksi, että tulee kaksi ohuempaa levyä ja leikkaa sitten kummatkin levyt kolmeen osaan = 6 ohuehkoa palaa
  • muutama rkl vehnäjauhoja
  • kananmuna, sekoita rakenne rikki
  • vajaa dl ruiskorppujauhoja
  • oliiviöljyä paistamiseen
Pyöritä fetapala ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista kuumalla pannulla öljyssä molemmilta puolilta kauniin väriseksi.
  • perunaa ja selleriä lohkoina (selleripalat hieman pienempinä kuin peruna)
  • kourallinen mustia kalamataoliiveja
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa
Keitä perunat ja sellerit kypsiksi. Valuta. Sekoita oliiviöljyn ja oliivien kanssa, levitä leivinpaperin päälle uunipellille, mausta suolalla. Paista 250 asteessa 15 minuuttia niin, että pinta kuivuu ja saa vähän väriä.
  • 1 sipuli suikaleina
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • 300 g herkkusieniä viipaloituna
  • oliiviöljyä
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • rkl oreganoa
  • loraus soijakastiketta
Paista sipulia, valkosipulia, chiliä ja herkkusieniä öljyssä, kunnes vähän pehmenevät. Lisää paprikajauhe ja paista, kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet vähän väriä. Mausta oreganolla ja soijakastikkeella.
  • prk kreikkalaista jugurttia
  • puolikas kurkku kuorittuna ja pieninä kuutioina
  • 1 rkl limemehua
  • 2 tl hunajaa
Sekoita ainekset keskenään,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti