keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Peruna-hapankaaliröstit

Olin jo aikoja sitten repäissyt röstien ohjeen Lidlin ruokalehdestä, mutta vasta nyt tuli inspiraatio kokeilla näitä. Olen tehnyt vuosien varrella erilaisia röstejä, mutta hapankaalia en ole ennen keksinyt kokeilla. Hyvää tuli! Tarjosin röstien kanssa paistettua halloumia ja puolukkahilloa, mutta esim. kylmäsavulohi ja hunajasmetana olisivat maistuneet myös. Ohje on kahdelle.

  • 3 keskikokoista perunaa kuorittuna ja raastettuna karkeaksi
  • saman verran hapankaalia kuin perunaraastetta
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 solovalkosipuli silppuna
  • 2 rkl perunajauhoja
  • mustapippuria
  • (suolaa, jos et tarjoa seurana jotain suolaista)
  • paistamiseen oliiviöljyä
  • tarjoiluun: halloumia revittynä ja paistettuna ja puolukkahilloa tai puolukkasurvosta
Röstin salaisuus on kuivaksi puristettu raaste. Eli puristele perunaraasteesta ja hapankaalista niin paljon nestettä pois, kuin pystyt. Sekoita kaikki aineet keskenään. Nostele lusikalla taikinaa kuumalle pannulle öljyyn ja paina lastalla ohuiksi pihveiksi. Paista miedolla lämmöllä molemmilta puolilta kauniin värisiksi. Tarjoa hillon ja halloumin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti