perjantai 20. lokakuuta 2023

Syksyn borssikeitto linsseillä

Edelleen nautiskellaan naapurista saaduilla juureksilla. Juureksista "pakollisia" ovat vain punajuuret. Muita voit vaihtaa tai jättää pois oman maun mukaan. tietenkään ei välttämättä tarvita belugalinssejä, punaiset tai vihreät käyvät yhtä hyvin. Linssit voit myös vaihtaa vaikka valmiiksi keitettyihin papuihin (tai makkaraan). Jos käytät papuja, et tarvitse ihan yhtä paljoa vettä. Hapankaalin tilalla voit käyttää tavallista valkokaalia. Meillä sattuu olemaan jääkaapissa purkillinen hapankaalia, jonka viimeinen myyntipäivä on marraskuussa, joten syödään se nyt tuoreeltaan pois :)

  • 1 tl kuminaa
  • 1 sipuli silppuna
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl hienonnettua hapankaalia
  • muutama iso punajuuri kuorittuna ja pieninä kuutioina
  • juuriselleriä kuorittuna ja kuutioina
  • palsternakka kuorittuna ja kuutioina
  • perunaa kuorittuna ja kuutioina
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • tl meiramia
  • 2 tl savupaprikajauhetta
  • 2 rkl balsamico punaviinietikkaa
  • 2 laakerinlehteä
  • dl belugalinssejä
  • 6 dl vettä
  • pari tl hunajaa, suolaa ja mustapippuria
  • tarjoiluun turkkilaista jugurttia
Kuullota kumina, sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä. Lisää hapankaali ja paista muutama minuutti. Lisää juurekset ja peruna ja paista vielä muutama minuutti sekoitellen. Lisää tomaatti, meirami , savupaprika, viinietikka, laakerinlehdet, 1/2 tl suolaa ja vesi ja kiehauta. Lisää linssit ja keitä, kunnes linssit ja juurekset ovat kypsiä. Poista laakerinlehdet. Mausta hunajalla, pippurilla ja tarvittaessa lisäsuolalla. Tarjoa jugurtin kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti