sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Pinaatti-vuohenjuustopiiras


Korona-ajan harventunut kaupassakäynti on aiheuttanut sen, että ruoanlaitto on toisaalta muuttunut aikaisempaa suunnitellummaksi ja toisaalta aikaisempaa spontaanimmaksi. Olen tottunut miettimään ruoat korkeintaan kahdeksi päiväksi kerrallaan. Nyt kun käymme korkeintaan kerran viikossa kaupassa, ostan sitä sun tätä sen kummemmin miettimättä, mitä niistä syntyy. Näin on pakko tehdä, koska en todellakaan tiedä nyt, mitä haluan syödä vaikka viiden päivän päästä. Tästä on sitten seurauksena, että jossain vaiheessa on joku aines menossa pilalle ja siitä on yksinkertaisesti pakko tehdä jotain, huvitti se nyt ihan hirveästi tai ei. No, en tietenkään osta sellaisia aineksia, joista en pidä, eli mistään suuresta tragediasta ei ole kyse. Tänään käsittelyvuoroon joutui paketti baby pinaattia. Minun piti laittaa se eiliseen wokiin, mutta yksinkertaisesti unohdin. Ja toisaalta wok oli kyllä aivan erinomaista ilman pinaattiakin.

Laitoin tähän piiraaseen mausteeksi paistettua pekonia. Yhtä hyvin olisi käynyt muruiksi paistettu lämminsavulohi (ohje, link) tai toki piiraan voi syödä kasvisversiona eli ilman mitään lisukkeita.
  • 1,5 dl juoksevaa margariinia tai öljyä
  • 3 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
Sekoita keskenään, painele piirasvuokaan ja paista 200 asteessa 10 min.
  • 1 rkl öljyä
  • sipuli suikaleina
  • solovalkosipuli silppuna
  • chiliä silppuna
  • n. 100 g tuoretta (baby)pinaattia
  • 1 punainen paprika suikaleina
  • 1/2 prk tilliä silppuna
  • muskottia, suolaa, mustapippuria
Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä. Lisää pinaatti ja paprika ja paista sekoitellen, kunnes pinaatti pehmenee. Lisää mausteet ja sekoita.
  • n. 100 g levitettävää vuohenjuustoa
  • 2 munaa
  • 1 prk 4 % Floran paksua ja pehmeää "kermaa"
  • kourallinen parmesanraastetta ja pari rkl ruiskorppujauhoja
  • rkl öljyä + paketti pekonia + 2 tl hunajaa
Levitä vuohenjuusto esipaistetulle piiraspohjalle. Kaada päälle pinaattiseos. Sekoita muna ja kerma keskenään ja kaada vuokaan. Ripota päälle parmesan ja korppujauhot. Paista 200 asteessa 25 min.  Paista pekoni öljyssä paistinpannulla rapeaksi. Valuta leivinpaperilla ja murustele. Laita valutettu pekoni ja hunaja piiraan päälle ja paista vielä 5 min..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti